Keille pitäisi opettaa VR-etikettiä?

Hyvää kesäkuuta! Tästä se kesä lähtee. Teen nyt lupauksen, kun en sitä uutenavuotena taaskaan saanut aikaiseksi. Lupaan tänä kesänä ulkoilla entistä enemmän. Lupaan käydä erilaisissa häppeningeissä, mielellään ulkosellaisissa. Teen työt paremmalla aikataululla, joka sallii minulle ja vaimolleni enemmän omaa ja yhteistä aikaa. Ystäviänikin lupaan tavata mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin usein pimeissä baareissa. Enkä kovin paljoa pidä hikisistä terasseistakaan. Lupaan olla tupsahtamatta “yllättäen” kenenkään mökille tai muutenkaan kotiin. En ole sitä kyllä koskaan aiemminkaan tehnyt.

Luullakseni osaan arvostaa ihmisten aikaa. Senpä vuoksi olen enemmän tekstariviestittelijä kuin soittaja. Työsoittojen lisäksi en varmaankaan soita viittäkään puhelua viikossa. Tekstareita saatan lähettää ja vastaanottaa satoja tuona aikana. Pitäkää vain sitä omituisena, mutta miettikää edes sitä asiaa tovi. Haluaako vestapuoli todellakin (tai -kaan) aina jaaritella kanssasi jonninjoutavia puhelimessa. Ehkä hänellä on muuta tekemistä, mutta ei kehtaa sitä sanoa. Minä kehtaan, sori vaan. Useimmiten.

Jaaritellaan ja puhutaan sitten mieluummin kasvokkain mukavia. Vaikka kuinka kauan.

Mitenkä nyt tähän aiheeseen ajauduinkaan? Olin aikeissa kirjoittaa vielä euroviisuista. No enkä! En uskaltaisi. Sen sijaan jääkiekkoon ajattelin vielä palata. Jotkut ovat saattaneet huomata, etten kovin paljoa perusta jääkiekosta. En edes Helsingin MM-kisoista. Ei se mikään protesti ollut. Ei edes varsinainen boikotti. Ei tehnyt lainkaan tiukkaa olla koko kisahössötyksen ulkopuolella. Varsin helppoahan se oli joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Miten tähän on tultu?

Olenhan aiemmin kisoja katsonut, ainakin toisella silmällä. Junnuna kirmasin Nordenskjöldinkadun jäähallissa useita kertoja viikossa. Niin Jokereiden, HIFK:n kuin HJK:nkin (voittivat hopeaa 1970-luvun alussa!) matseissa. Lisäksi istuin usein katsomassa Karhu-Kissojen ja Pitäjänmäen Tarmon otteluita harjoitushallissa. Ei minulla HJK:n jälkeen mitään suosikkijoukkuetta ole ollut (paitsi pikkasen PiTa). Jääkiekko oli vain mielestäni mukavaa katseltavaa. Ei silloin matseissa sen takia käyty, että oli pitkävetoslipit taskussa.

Silloin ainakin minä menin katsomaan suuria pelaajia. Enkä suurilla nyt tarkoita mitään Lalli Partista tai Alexander Ragulinia. Tarkoitan persoonia. No toki nuo em. pelaajat olivat myös suuria persoonia kokonsa lisäksi. Kiitos vain Lalli, kun ajoit minut usein autollasi matsisi jälkeen Myllypuroon, missä molemmat asuimme tuolloin. Sinä Tuulimyllyntiellä, minä Neulapadontiellä. Kiitos myös Timo Sutiselle, jonka rättisitikan takapenkillä usein myhäilin boheemin tähden kyydissä.

Silloin nimmarit olivat kova juttu. Kai ne vieläkin ovat? Harmittaa suunnattomasti, että olen hukannut Tretjakin, Firsovin, Maltsevin, Petrovin, Harlamovin ja Mihailovin nimmarit. Ja Maltsevin mailan taisin lämätä palasiksi jo seuraavalla viikolla sen saatuani. Pöljä olin/olen. Kaikkien aikojen suurin jääkiekkosuosikkini on kuitenkin Esa Peltonen, Villen isä. Ihailin tuota jääkenttien tuulispäätä, joka huimalla nopeudellaan kiersi hitaat pakit. Lopulta, monen turhan pakkasodottelun jälkeen, sain sitten Peltosen punaisen Titan-mailan. Varsinkin sen olisin voinut säästää, enkä pilkkoa saunapuiksi jossain pihamatseissa.

En minä nykyjääkiekkoilijoissa näe samaa karsimaa, vaikka toki Malkinin taidot myönnänkin. Ja Granlundin ilmaveivin jälkeen hihkaisin. Pitäisikö Ruutuja ihailla? Ennemminkin diggasin Ruuttua.

Mitähän tällä yritän sanoa. No, vaikka kiteytettynä sen, että ennen oli kaikki paremmin jääkiekossa. Apua! nythän mä vasta hokasin, että tässä on jotain ristiriitaa. Olen voimakkaastikin moittinut öbaut ikäisiäni ystäviä ja kavereitani siitä, että he ovat musiikillisesti jumiutuneet tuonne 1960- ja 70-lukuun. Olen pyytänyt (lue: patistanut) heitä tutustumaan nykymusiikkiin, joka mielestäni parhaimmillaan on aivan erinomaista. Niin kotimainen kuin ulkomaalainenkin. Saan lähes aina kuulla, että nykyään tehdään pelkkää paskaa. Että sen jälkeen siis kun tehtiin, näitä minun makuuni skeidaklassikkoja, kuten Stairways To Heaven tai Hotel California, ei ole tullut kunnon musiikkia. Huoh…zzzzzzzz….

Niinpä. Musiikissa jaksan vielä innostua uusista bändeistä ja biisesistä, vaikka toki joitakin vanhoja artisteja ja bändejä kannan mukanani vuosikymmenten takaakin.

Otanpa opikseni. Ryhdyn (vieläkin) suvaitsevaisemmaksi. En silti katso jääkiekkoa vähään aikaan. Kuuntelen silti pääosin tuoretta musiikkia. En silti moiti innostuneita nykyjääkiekon faneja. Enkä yhtä paljon tyrkytä uutta musiikkia jatkossa kenellekään. No ihan vähän aion kyllä sitä ujuttaa arvaamattomiin paikkoihin, kuten tähän blogiin.

Visailuviikko oli jännä. Sain paljon hyviä vinkkejä monessakin eri asiassa. Muutamaan visaan itsekin osallistuin kilpailijana ja totosijat kummastakin nappasin. Omissa visoissani pelkäsin kesän kynnyksellä väkikatoa. Onneksi olin väärässä. Mukavasti oli poppoota Pasilassa, Kuliksessa ja Ogelissa. Onnittelut voittajajoukkueille eli Iist-Pöölelle, Kurälle (jo toisen kerran peräkkäin!) ja Spurs & Wolvesille!

Tällä kertaa eniten väkeä oli O’Gelis Barissa: 16 joukkuetta ja lähes 60 osallistujaa. Taso oli suorastaan huikea, sillä usein voittaneet Alan Dorkin, JarJan, Vakio, Pro Kerava ja Helsingin Herrat eivät mahtuneet kärkikolmikkoonkaan. Mainitsinko jo Pro Keravan menestymättömyyden?

Lähtiessäni pois visasta VR:n Flirt-junalla, saatoin todeta joidenkin visailijoiden tulevan samaan junaan. Hieman jouduin häpeämään näitä osittain länsisuomalaisia, kun ovat onnistuneet välttämään junamatkustamisen etiketin. Moukkamaisina vain rynnivät sisään vaunuun, vaikka matkustajia oli tulossa ensin ulos. Johan ne poistuvat pissiksetkin sitten avasivat sanaisen arkkunsa kohteliaaseen tyyliinsä:
- Hei juntit, ensin ulos, sitten sisään, v****.
Nyökkäilin pissaliisoille ja annoin ymmärtää, etten tunne samaan aikaan sisäistyviä henkilöitä. Mokomatkin moukat. Voihan se olla niinkin, että nämä kyseiset etuilijat ovat niin tottuneita siihen, että päivän ainoasta Paraisten junasta ei koskaan astu ulos kukaan…

Ja lopuksi ote viikon kysymyksistäni:
1. Minkä maalaiset ovat Ruotsin euroviisuvoittaja Loreenin vanhemmat?
2. Kuka ajankohtainen on Ryder Hesjedal?
3. Mitkä maat sijoittuivat euroviisuissa sijoille 2 ja 3?
4. Kumpi on vakavampi palovamma: ensimmäisen vai kolmannen asteen palovamma?
5. Millä toisella nimellä harmaahylje tunnetaan?
6. Missä kaupungissa ja minä vuonna John F Kennedy murhattiin?
7. Minkä niminen on roomalaisten sodan jumala?
8. Kuka on Britannian rikkain näyttelijä? Vihje: hän on saavuttanut pääosan omaisuutensa juuri näyttelijänä.
9. Mikä maa on hallitseva Euroopan mestari miesten jalkapallossa?
10. Mille maalle kuuluu Jan Mayenin saari?

Vastaukset:
1. Marokkolaisia
2. Hän voitti Giro d’Italian eli Italian ympäriajaon (polkupyörällä).
3. Venäjä ja Serbia
4. Kolmannen asteen palovamma (hiiltyneitä kudoksia)
5. Halli
6. Dallasissa vuonna 1963
7. Mars
8. Daniel Radcliffe (“Harry Potter”)
9. Espanja
10. Norjalle

Ja lopuksi vielä vaaanha blondivitsi:
Poliisi pysäytti blondin maantiellä ja pyysi tätä näyttämään ajokortin. Blondi oli hieman ihmeissään, että mikäs se sellainen ajokortti on.
- No, sellainen pieni missä on sinun kuvasi, sanoi poliisi
- Aikansa käsilaukusta etsittyään blondi löysi meikkipeilin, katsoi siihen ja totesi, että tämä sen täytyy olla. Hän antoi peilin poliisille, joka katsoi siihe ja sanoi:
- Olisit heti sanonut, että sinäkin olet poliisi!

Mika

Groundhoppaileva Klaus ja Niinistön Saulin pöytä

Piipahdin taas tässä männäpäivänä Hakaniemen torilla ja myös Hakaniemen hallissa. Sielu lepää siellä. Lähinna hallissa. Nyt ostin limppua, kinkkua ja heppalihaa. Nam! Samalla muistin, että tuore presidenttimme Sauli Niinistö sai toukokuun alussa oman nimikkopöytänsä Hakaniemen hallikahvilasta. Päätin suunnata sinne. Munkkipossukahvit maistuivat. Toikohan lisäarvokkuutta se, että istuin “Salen” nimikkopaikalla. Oli vähän ylväs olo. Katselin ympärilleni. Huomasivatkohan kaikki kenen paikalla istuin? Saikohan siinä ylipäänsä istua kukaan muu kuin presidentti?

Oli siinä pöydässä vieraskirjakin. Mukava oli lukea sitä. Laitoin itsekin nimeni jonon jatkoksi. Mietin pitkään, mikä päivämäärä oli. Minusta edellinen kirjoittaja oli laittanut “huomisen” päivämäärän. Voi mikä pölvästi. Nokkelana poikana laitoin nimeni edellisen alle ja laitoin OIKEAN päivämäärän, jolloin kirjoituksissa ikään kuin karkasi kronologinen järjestys. Teinpäs näppärästi…Ei hemmetti. Kävin siellä maanantaina. Laitoin päivämääräksi 27.5. Helskatti! Minähän se pelle olin, joka sotkin päivämäärän ja samalla myös tyylikkään vieraskirjan. Saakeli, mikä urvelo olen.

On olemassa trainspottereita, ihmisiä, jotka ovat ottaneet junabongauksen harrastuksekseen. Toiset bongaavat lentokoneita. Minä bongasin aikoinaan ratikoita Kolmesta Kaisasta. Laitoin ohiajavien ratikoiden vaununumerot talteen. Voiko olla pöllömpää? Puolustuksekseni on sanottava, että samalla saatoin siemaista muutaman tuopposen. Ihmiset keräävät kaiken näköista tavaraa; kukkopillejä, norsuja, kahvikuppeja, antiikkia. Ihan mitä vain. Rahaa itsekin joskun kokeilin. Ei tullut mitään.

Jokin aika sitten tapasin saksalaisen Klausin Flemarin Pan Am-baarin terassilla. Hänen harrastuksensa nimi on : groundhopper. Asia ei minulle auennut, kuten hän arvelikin. Hän keräilee jalkapalloareenoita tai kenttiä (= ground). Ei nyt tietenkään silleen, että hän irrottaisi palan (teko)nurmea joka kerta. Hän kertoi käyneensä ulkomailla yli kahdessasadassa jalkapallo-ottelussa. Melko vaikuttava luku. Kotimaassaan Saksassa hän on vieraillut yli 700:ssä eri jalkapallokatsomossa. Huh-huh!

Suomessa hän oli ensimmäistä kertaa. Oli kuulemma maa numero 28. Seuraavana päivänä hän aikoi Espooseen katsomaan ottelua FC Espoo vastaan Klubi 04. Hän oli onnekas, sillä tässä kolmanneksi ylimmällä tasolla pelatussa ottelussa tehtiin viisi maalia (päättyi 2-3). Mukava veikko tuo Klaus. Hieman pimeä, mutta mukava.

Ja lopuksi vielä ote Kevätpörriäisestä. Onhan vielä kevät virallisestikin muutaman päivän. Siellä oli 3-luokkalaisen Timin kirjoitus:
“Olipa kerran Tatu, joka omisti designlelun. Se oli neliö, johon oli sulautettu muita leluja ja vanhoja kelloja. Tatu yritti myydä designlelun, mutta kaikki sanoivat hänelle, että lelu oli ruma. Mutta sitten Tatu keksi myydä lelun Designmuseoon.”

Mika

Kiusallisia poppelin norkkoja

Euroviisuissa kävi sitten niin, kuten useimmat ennustivat. Ruotsin voittoa hehkutettiin ja soitettiin niin monta kuukautta, että ainakaan minä en biisiä enää sietänyt maaliskuun jälkeen.

Ihan ok Loreenin Euphoria varmaankin oli, mutta biisin vertaaminen Abbaan ja Waterloohon osoittaa jo joko tietämättömyyttä tai vähintäänkin outoa musiikkimakua. Tämä ihmettely ei ollut kohdistettu kehenkään. Tämän vertauksen teki useampi henkilö ja muutama virallinenkin median edustaja. Lycka till silti, Ruotsi! Ja sitä paitsi: olihan voitto Suomenkin, sillä koreografian tekijä oli muistaakseni suomalais-italialainen.

Tämän Ruotsin voiton myötä jouduin sitten sunnuntaina pitämään Ruotsin (Ljungbergin jalkapallo)paitaa päälläni vedonlyönnin seurauksena. “Onneksi” Ogelin viihdevisassani ei ollut kovin paljoa väkeä. Vedossa ei mainittu, että saanko pitää Ruotsi-paidan päällä mitään. Siinä sitten farkkurotsissani hikoilin lähes helteisissä lukemissa. Kallioon en sunnuntaina harkinnutkaan meneväni keltapaita ylläni.

Mitä euroviisuista sitten jäi mielen? Venäjän udmurttimummot, tietty. Heille mieluummin voiton olisin suonut. Suomen kaunis kipale, joka ei ehkä kuulunut tähän kilpailuun.  Englannin ihastuttava herrasmies Engelbert Humperdinck, jonka laulu jäi häntäpäähän. Latvian ja Sveitsin “korvamadot”, jotka arvioin kärkikolmikkoon. Nämä eivät päässeet edes loppukilpailuun. Makedoniaa pelasin, mutta ei riittänyt Kaliopin mahtipontinen Crno I Belo kuin puolivälin paikkeille.

Hauskimmat olivat Irlannin kaksosduracelpojat suihkulähteineen, maltalaisen bändin jalkatyöskentely ja varsinkin turkkilaisten upeasti hetkessä lavalle rakennettu ihmislaiva. Tarkoituksella jätän tässä sanomatta, että olihan siellä joitakin hehkeitä naisiakin. Oikeastaan aika monta.

Olisikohan tämä pitänyt lähettää:

Ai niin, mutteihän 6-vuotias eskarilainen Jani-Petteri voi viisuihin osallistua, kun ikäraja taitaa olla16.

Ja vielä viisuista. Tänään (27.5.)  Helsingin Sanomien toimittaja Teemu Luukka kertoi (C-osa, sivu 1), että ensimmäiset euroviisut järjestettiin vuonna 1958. No hei, jotain täsmällisyyttä! Tuona vuonnahan tapahtui paljon tärkeää (:-)?), mutta ensimmäiset viisut järjestettiin kyllä jo kaksi vuotta aiemmin (Lys Assia voitti). Oikaisua odotellessa…

Viikonloppuna järjestettiin Elitloppet-ravit Ruotsin Solvallassa. Hienot olivat kinkerit jälleen televisiosta katsottuna. Parasta tietty paikan päällä. Pääkilpailun voittaja oli selityksittä paras: Commander Crowe. Monikansallisen hevosen omistavat ruotsalaiset. Valmentajana on ranskalainen ja ohjastajana oli belgialainen. Mutta, mikä tärkeintä: voittajan hoitajana on Karoliina Oinonen ja kasvattaja (siis hevosen) Petri Puro. Eli voitto tuli kotiin Suomeen, eikö?

Viikonloppu sisälsi varsin luonnonmukaista touhua. Kumpulan kyläjuhlat (Helsingin vanhin kaupunginosafestivaali!) oli varsin leppoisa tapahtuma, josta jäi mieleeni Kyösti Salokorven bändi Atletico Kumpula. Mukavan leppoisaa soitantaa oli se. Olisihan siellä Olavi Uusivirran, Pelle Miljoonan ja vaikkapa Cliftersinkin voinut bongata musiikillisesti. Freeman bongattiin ihan muuten vaan talsimasta. Tällä kertaa jätimme anniskelualueen kokematta. Tsekkasin edulliset hinnat: olut (0,33) 5 euroa ja saman kokoinen lonkero 6 euroa. Nälätti, joten Wotkinsin makkaraa ennemminkin ahmimme ja popcornia.

Viikonlopun massiivisin projekti oli parvekkeen siivous ja sisustuksen uudelleen muokkaus. Eihän se nyt ole kuin jotain 14 neliötä, mutta tuntisotalla siinä häärättiin, kun se uuteen uskoon kalustettiin. Hienot vihreät matotkin “istutimme” lattialle. Olisikohan ajankohta pitänyt harkita hieman toisin? Tiedättekö, mitä poppelipuut tekevät tähän aikaan vuodesta?

Mika

Oodi euroviisuille

Olen aina seurannut euroviisuja. Pienestä pitäen. En tiedä pitäisikö ne kirjoittaa pienellä vai isolla e-/E-kirjaimella. Jo silloin kun Sveitsin Lys Assia voitti ne ensimmäisen kerran olin aivan innoissani. Ja silloinkin, kun Suomen Laila Kinnunen “Valoa ikkunassa” -laululla debytoi tässä (nykyään) massiivisessa kilpailussa. No höh. En muista ensimmäisiä viisujani, mutta toki 15- tai 16-vuotiaana muistan Abban Waterloo-voiton. Vicky Leandroksen “Après Toi” säväyttää yhä ja 1971 Monacon biisin “Un banc, un arbre, une rue” saatan yhä kiekauttaa karaokessa, jos riittävästi maksetaan. Ei mielihyvästä, mutta siitä syystä, että ravintola pitää pilkun aikaan saada tyhjäksi…

Joskus oli ihan luontaista digata euroviisuja. Silloin viihdeohjelmat olivat kortilla. Kaikki niitä seurasivat ja niistä keskusteltiin. Nykyään tilanne on muuttunut enemmän tykkään/en tykkää -tilanteeseen. Varsinkin “en tykkää” -osaston henkilöt arvostelevat innokkaasti viisuja moittien niitä vuosi toisensa jälkeen kehnoimmaksi mahdolliseksi viihteeksi. Mielenkiintoisinta näissä kyynikoissa on se, että he eivät edes vaivaudu kuuntelemaan biisejä. Silti heillä on mielestään oikeus arvostella skeidaksi kekkereitä. Hienoa “ennakkoluulottomuutta”, kertakaikkiaan. Oikeus kritiikkiin on näillä toki.

Tänä vuonna seuraan viisuja ihan tarpeeksi, “my favorite waste of time” -tyylillä. En ole aivan varma, aionko sijoittaa rahaa suosikeilleni. Osa niistä nimittäin tipahti jo tiistain semifinaalissa. Taidanpa sijoittaa toiveeni ja rahani Ranskaan ja Makedoniaan. Eiköhän niistä saa ihan kelpo kertoimia, kun monokansa painaa Ruotsia ja Venäjää minikertoimilla. Lisäksi Turkin biisi on niin korni, että sille pikkuroposia myös investoin. Tuskin sille Kypros 12 pojoa lahjoittaa…

En ole ihan varma, miten paljon nautin lauantaisesta loppukilpailusta, sillä nämä nykyiset selostajat, Tarja Närhi ja Tobias Larsson ovat melko sietämättömiä. Närhi on lähes yhtä naiivinpöljä kuin MTV3:n Sanna Kiiski ja Tobias Larsson taas osaa yhtä kehnosti suomea kuin minä mennessäni 7-vuotiaana ummikkona suomenkieliseen kouluun osatessani noin 50 sanaa suomeksi. Yksi niistä sanoista oli pojka…

Tietovisoissani oli pääosin rauhallista, osittain kiihkeää. Pysäyttävintä oli kuulla, että usein Pasilan visassani käynyt Juha oli poistunut visailemaan yläkerran Masterquiziin. R.I.P. Ei oo reilua.

Kulosaaressa oli kunnon hässäkkä sen jälkeen kun kysyin Keke Rosbergin 1982 voittamien F1-osakilpailujen määrää. On se vaan aina mielenkiintoista todeta, että visakilpailijat luulevat tietävänsä asiat paremmin kuin visaisäntä, joka (yleensä) tsekkaa asiansa useasta eri lähteestä.

No ei  se haittaa; kuuluu asiaan. Sitä paitsi kaikki asiat ovat nykyään helposti tarkistettavissa. Toisin oli vielä 10-15 vuotaa sitten. Silloin mentiin kirjastoon tekemään kysymyksiä ja myös varmistamaan tai hylkäämään protesteja.

Kulosaaressa eräs visailija oli täysin vakuuttunut, että Rosberg voitti mestaruusvuotenaan (1982) …… kilpailua (en voi kertoa enempää, sillä kysymys ja vastaus esiintyvät alempana). Tämä ihastuttava herrasmies vielä väitti, että ennen vanhaan F1-kausi ulottui yli vuodenvaihteen eli samalla tavalla kuin esim. ratkaistaan Valioliiga.

Ja lopuksi ote viikon kysymyksistäni:
1. Missä maassa järjestetään tällä hetkellä uinnin EM-kilpailut?
2. Minkä merkkisiä lentokoneita Finnair siirtänee (12 kpl) pian Flybelle?
3. Missä kaupungissa järjestettiin äskettäin Nato-kokous, johon presidentti Sauli Niinistökin osallistui?
4. Missä maassa on Zakopanen kaupunki?
5. Montako metriä on nyrkkeilykehän yhden sivun pituus? Vihje: tasametrejä. Pisteytys: Oikea metrimäärä = 2p, yhden metrin virhemarginaalilla 1p.
6. Mitkä ovat maailman kaksi suurinta kalalajia? 2p.
7. Kreikkalaisessa tarustossa on taruolento Minotaurus. Kuvailkaa sitä. 2p.
8. Montako osakilpailua Keke Rosberg voitti mestaruusvuotenaan 1982?
9. Minkä maalainen oli Nobel-palkittu runoilija Pablo Neruda?
10. Mikä tai mitä on antidootti?

Vastaukset:
1. Unkarissa
2. Embraer (190)
3. Chicacossa
4. Puolassa
5. 6 metriä
6. Valashai ja jättiläishai
7. Miehen vartalo ja härän pää
8. Yhden, Williams
9. Chileläinen
10. Vasta-aine, vastamyrkky

Ja vielä loppujen lopuksi se minun mielestäni tämän vuoden paras euroviisubiisi:

Mika

Alhaiset vai korkeat kertoimet?

Eiväthän toimittajat voi kaikkea kertoimista tietää. Ohessa siteeraus eräästä valtakunnallisesta lehdestä eilen tiistaina: “Vaatimaton lavashow ja alhaiset vedonlyöntikertoimet eivät lupaa Suomelle hyvää.”
Vink-vink: avainsana on ALHAINEN.

Olin aikeissa pelata joitakin maita eilisissä Euroviisukarsinnoissa. En ehtinyt. Hyvä niin. Kaikki kolme vetoa olisivat vetäneet vesiperän. Katsotaan kehitänkö jotain torstain semifinaaliin tai lauantaiseen loppukilpailuun. Aion nämä spektaakkelit kuitenkin livenä katsoa. Naurakaa vain – ei haittaa.

Suomen viisua on moitittu monellakin keskustelupalstalla. Ihan sama. Minusta biisi on kaunis ja Pernilla Karlsson veti sen tyylikkäästi niin Suomessa kuin Bakussakin. Onneksi oli vain sellonsoittaja taustalla. Suomen karsinnassa oli se sinkoileva (esi)tanssija, joka onneksi oli nyt snepattu hemmettiin. När jag blundar -biisille vain foorumi ja hektinen show-näyttämö taisi olla väärä. Lupaan silti tulevaisuudessa laittaa jalalla koreasti, jos tuo biisi kuuluu josssain kesäpippaloissa. Valssia tanssilavalla? Ehkäpä.

Jätän blogin tällä kertaa lyhkäiseksi, sillä päässäni on vellonut erästä ystävääni koskevat huonot uutiset. Kyse on niin privaatista asiasta, etten sitä tietenkään tänne vuodata.

Lopuksi vielä ehkä jopa uutistipsin veroinen juttu. Sattuipa eräänä torstaina tullessani Oulunkylästä bussilla 64. Kuljettaja sanoi sisään astuessani hyvää iltaa ja toivotti tervetulleeksi matkalle. Päästessämme Tuusulan moottoritielle nappasi hän mikrofonin käteensä.
- Hyvää iltaa matkustajat. Tervetuloa linja 64:n kyytiin. Saavumme pian Mäkelänkadulle ja päämäärämme on Rautatieasema. Arvioitu laskeutumisaika on noin 15 minuutin kuluttua. Kuljettaja Pirttimäki toivottaa Teille oikein mukavaa illanjatkoa.

Kukapa ei tuosta tulisi hyvälle mielelle?

Mika

Kulttuuriähky uhkaa

Äh. Ähky vaivaa. Nimittäin kulttuuriähky. Jääkiekon MM-kisoistako? Tuskinpa. Onnistuin tavoitteessani olla katsomatta yhtäkään jääkiekon MM-kisojen ottelua. Toki jouduin katsomaan osia eräistä matseista. En muista milloin olisin ollut yhtä aikaansaava; “pakollisten” tv-töllötysten sijasta sain tehtyä hemmetisti rästiin jääneitä asioita, luettua ja jopa ulkoiltua. Tahtoo lisää MM-kisoja. Onhan niitä tulossa; ainakin jalkapallon EM-kilpailut, samoin yleisurheilun EM-kisat ja vielä Lontoon olympialaiset. Ne kyllä kiinnostavat, toisin kuin äsken päättyneet lätkät.

Kulttuuriähky tuli muista aktiviteeteista. Ensin Kansallisoopperassa Sofi Oksasen kirjasta tehty Puhdistus-ooppera. Kerroinkin jo aiemmin, ettei sessio ollut mikään shkokeeraava kokemus. Musiikki oli aivan hirveää, juoni väsynyt, mutta lavasteet mahtavat.

Heti perään Kapteeninkadulle ja KOM-teatteriin. Miika Nousiaisen kirjaan perustuva Vadelmavenepakolainen oli kelpo esitys. Diggasin kaikin puolin. Toki se, että oli lukenut kirjan joitakin päiviä aiemmin poisti joitakin yllätysmomentteja, mutta eipä se paljoa haitannut. Hienot näyttelijät.

Edellisten lisäksi tuli korkattua viikon sisällä myös Musiikkitalo. Tai kävinhän mä Shavaa katsomassa siellä jossain pikkusalissa. Nyt oli vuorossa päänäyttämö ja Joseph Haydnia seka Ludwig van Beethovenia. Esittäjänä Radion Sinfoniaorkesteri (RSO) kapellimestarinaan 84-vuotias ruotsalainen Herbert Blomstedt.

Mielenkiintoista oli aluksi. Huomasin, että käyttäytymiskoodi oli paljon tiukempi kuin teatterissa ja jopa oopperassa. Onnekseni tai epäonnekseni viereeni sattui istumaan Musiikkitalon intendentti Tuula Sarotie. Rupesin spennaamaan, etten tee mitään etiketin vastaista. Mikä muuten on intendentti? Googlasin intendentti-sanan, mutten tullut hullua hurskaammaksi. Mikä on hurskas?

Musiikkitalon Torstaisarjan esitys oli aluksi mielenkiintoinen. Hyvin pian tylsistyin. Rupesin miettimään muita asioita. Aivan mitä tahansa, sillä Haydnin tai Beethovenin musiikki ei oikein innostanut. Ei haitannut, muttei herättänyt mitään hyviä fiiliksiä. Ei Eroicakaan. Turhauduttuani rupesin setvimään ulkomusiikillisia asioita. Laskin, että Haydnin esityksessä lavalla oli 46 soittajaa plus kapellimestari. Niistä 33 soitti jousisoittimia. Beethovenin aikana porukka lisääntyi. Nyt estradilla oli jo 66 muusikkoa, joista 52 oli viulisteja, sellon- ja bassonsoittajia.

Mitähän sitten, kun nää oli moneen kertaan laskettu? Totesin, että Beethovenin esityksen aikana naisia oli orkesterissa 34 eli niukka enemmistö. Mitä sitten? Laskin, monellako oli silmälasit. Kolmellakymmenellä. Mitä seuraavaksi? Montako kaljua muusikkoa lavalla oli. Sitä laskutoimitusta en kuitenkaan tehnyt, sillä en ollut aivan varma mihin ryhmään puolikaljut ja pälvikaljut laskettaisiin.

Kaiken lisäksi Beethovenin aikana mulle tuli raju nuhakohtaus. Räkä valui ja aivastutti. Ja intendentti Sarotie istuu vieressä. Olin jo huomannut, että kukaan ei edes siirtele jalkojaan esityksen aikana. Niistäminen olisi ilmeisesti ollut kardinaalimoka. Varsinkin kenraalitauon aikana. Niinpä pidättelin nuhaa ja toivoin, ettei räkä alkaisi valua rinnuksille. Aivastus olisi ollut katastrofi. Onneksi pääsin pälkähästä ja voin jatkossakin ehkä istua Tuula-intendentin vieressä. Varmaankin hän kehui kollegoilleen, että istuipa vieressä hyvin käyttäytyvä debytantti. Just joo…

Tämä edellä maintittu kulttuuritripla tai -troikka olisi maksanut kohdaltani yhteensä 133 euroa. Sitä hintaa en maksanut. Onneksi on mukavia ystäviä ja ystävän ystäviä, joiden kautta on mahdollisuus päästä sivistymään tälläkin iällä.

Palataan vielä tovi jääkiekon MM-kisoihin. En edes muista milloin olisin pelannut Veikkauksen pelejä. Suosin ulkomaalisia vedonvälitysfirmoja. Miksi? No kun niiltä saa keskimäärin parempia kertoimia. Jostain syystä innostuin kuitenkin pelaamaan muutamia matseja, vaikken niitä varsinaisesti seurannutkaan. Kaikki olivat singlevetoja. Saako parisuhteessa oleva pleata singlevetoja? Kehno oli tuo vitsi. Eka matsi oli Suomi-USA, se jälkimmäinen. Pelasin poikkeuksellisesti Suomea. Voitin. Seuraavaksi pelasin Venäjää Suomea vastaan Suomen saadessa yhden maalin eteen. Seuraavaksi satsasin Chelsean voittoon Bayern Münchenia vastaan. Ja lopuksi vielä Tsekkejä Suomea vastaan. Ei paha: kaikki pelit vedin tosin melko vaatimattomin panoksin. Neljä voittoa putkeen ei silti ole kehno suoritus.

Ja vielä lopuksi. Viikonloppu oli varsin maltillinen: yökylässä oli pian nelivuotiaat sukulaiskaksoset. Hurja vauhti oli heillä päällä. Vanha ei meinaa pysyä perässä. Ohjelmaa pitäisi olla koko ajan. Niinpä päätimme mennä Käpylän Kyläjuhliin. Sielläpä oli ohjelmaa kerrakseen. Muksut sen sijaan dissasivat jopa Paukkumaissi-yhtyettä. Ei uponnut. Olimme melko kaukana lavasta, mutta silti mukelot olivat sitä mieltä, että musiikki oli liian lujalla. Kuulosuojaimet tai -tulpat pitää ottaa messiin ensi kerralla.

Käpylän Kyläjuhlissa emme bonganneet juurikaan julkkiksia. Kallion tuttavani Ari Wahlstenin kuitenkin tapasin ja hänen Kosteiden mestojen balladi -kirjaansa kehuin. Mukava mies. Joku muistaa hänet Lapinlahden Linnuista, mutta paljon muutakin heebo on tehnyt ja tekee. Tsekatkaa.

Kyläjuhlilta pois lähtiessämme natiaiset hiffasivat ilmapalloja. Niitä oli jaossa Vasemmistoliiton kojussa. Molemmille omansa ja minähän siinä sitten työnsin lapsenrattaita, joissa kiinni kommari-ilmapallot. Vaikka tuotakin puoluetta (ja lähes kaikkia muitakin paitsi Keskustaa) olen joskus äänestänyt, niin hävetti aikamoisesti. Toivoin, ettei tuttuja tulisi vastaan. Ei onneksi tullut. Lopuksi kekkasin oivan tuuman.
- Hei, eiköhän päästetä ilmapallot irti samaan aikaan ja katsotaan kumman ilmapallo voittaa eli lentää korkeammalle?
- Joooo!

Näin teimme ja selvisin pulmasta. Kukaan ei vieläkään tiedä, että olen pitänyt Vasemmiston ilmapalloa. Paitsi Te.

Mika

Ördääviä lätkäfaneja ja visailua

Haasteellista oli. Olisinpa halunnut kuulla, miten itse olisitte – otsikkoon viitaten – sovittanut perinteisen tietovisan Suomen jääkiekon MM-kisojen neljännesvälierämatsin kanssa sulassa sovussa päällekkäin. Moni olisi perunut visan. Sekä ravintola että visanvetäjä. En luovuttanut. Visahan vedetään ajallaan. Itketään ja vedellään – vaikkapa. Lähes ajallaan alkoi Ogelin visa, samaan aikaan kuin ensimmäinen erä oli maalittomana päättynyt USA:a vastaan.

Uskalsin tarttua mikkiin ottaen riskin, että hurmoshenkiset lätkäfanit roudaavat minut, heiveröisen suomenruotsalaisen (= lue: kaksikielisen) saman tien terassin puolelle. Neutraalista tilanteesta (0-0) ehkä johtuen visaan osallistui normaalimäärä tiimejä eli toistakymmentä. Kerroin heille heti alkuun, etten pukahda pelin aikana tuon taivaallista. Erätaukojen aikana saatan sitten pulputtaa kysymyksiä, vastauksia ja väliaikatietoja.

Hyvin sujui visa, rauhallisissa merkeissä. Ei raavaimmatkaan suomipaitalaiset tulleet urputtamaan. Lienen sosiaalisesti vähintään puolietevä, kun osasin kompromissoida (tuollaista sanaa ei ole edes olemassa…) kaksi näinkin upeaa tapahtumaa limittäin ja päällekkäin. Siinä sitten vierekkäin baaritiskillä matsia katseltiin Mr Mallorcan (= Jussi Vatanen) kanssa.

Visan loppuvaiheessa, hieman ennen kuin Suomi nousi tasoihin ja lopulta teki voittomaalinkin, päätin, etten kailota tuloksia mikrofonin kautta. Pakenin ja jätin tulosten julkistamisen henkilökunnan harteille. Arvelin, että Suomi-huutoja kuultaisiin (siinäkin) baarissa aivan riittämiin – hamaan tappiin asti.

Pelasin poikkeuksellisesti Suomea edellä mainittuun otteluun kertoimella 2,45. Kerroin oli mielestäni kohtuullinen. Päätin tällä tavoin minimoida ärsytykseni, joka ilminisi sen jälkeen kun kaikki örisevät Suomi-fanit huutaisivat televisioruudulle esimerkiksi: “Ota nyt vittu se mies” tai “Ammu ny perkele”. Yritin katsella skriiniä, että kuulevatko nuo jääkenttien gladiaattorit todellakin kaikki Oulunkylässä esitetyt huudot. Ilmeisestikin, sillä voittihan maa nimeltä Suomi.

Matsin jälkeen pakenin kotikulmilleni Mustaan Härkään. Arvelin jääkiekkohuuman laimenneen tuolloin. Väärässäpä olin. Siellä sekä mies- että naispuoliset urpot juhlistivat maailman suurinta voittoa Barack Obaman maasta. Myönnettäköön, että kyllä minuakin hieman hivelee, että nuo mahtimaat tulevat tuulet purjeissaan tänne kylmään Pohjolaan ja lähtevät kuin pienet marsut kotiin jo ennen semifinaaleja. Mahtoi Helsingin yössä olla vilkasta, kun kahden turhautuneen joukkueen playboy-pelaajat olivat stadin yössä iskemässä suomalaisia friiduja. Lycka till!

Lopuksi vielä viikon visojeni sankarit eli voittajat: Juha M, Nouhau ja Alan Dorkin – hyvejä olette!

Ohessa pieniä murusia viikon visoistani:
1. Kuka kuninkaallinen ennusti äskettäin säätä BBC:n Skotlannin studiolla?
2. Missä päin Helsinkiä järjestetään tulevana viikonloppuna sEXHIBITION-tapahtuma?
3. Mitkä joukkueet sijoittuivat äsken päättyneessä Englannin Valioliigassa sijoille 3 ja 4? 2p.
4. Onko aivosähkökäyrä EEG vai EKG?
5. Mitkä ovat kolme puuttuvaa jalokaasua seuraavien lisäksi: helium, neon ja radon? 3p.
6. Mikä on Pablo Picasson nuorimman tyttären nimi? Hän on ansioitunut muoti-, koru- ja parfyymialalla.
7. Minkä nimisiksi Sampo Pankit muuttuvat tämän vuoden aikana?
8. Missä kaupungissa sijaitsee Pohjoismaiden korkein asuntorakennus Turning Torso?
9. Mikä on ammattisi, jos Italiassa olet calciatore?
10. Kuka oli Britannian kolmanneksi viimeisin pääministeri?

Vastaukset:
1. Prinssi Charles
2. Kaapelitehtaalla
3. Arsenal ja Tottenham
4. EEG (electroencephalography)
5. Argon, ksenon ja krypton
6. Paloma
7. Danske Bank
8. Malmössä
9. Jalkapalloilija
10. Tony Blair
Saithan täydet pisteet?

Ja vielä loppujen lopuksi autenttinen kuulutus VR:n Flirt-junassa matkalla Pasilasta Oulunkylään eräänä torstai-iltana:
- Hyvät matkustajat. Olemme pahoillamme, että teknisestä viasta johtuen ei tässä junassa ole matkalipunmyyntiä. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä.
Hyvä VR!

Ja vielä loppujen loppujen lopuksi siteeraus Kevätpörriäisestä:
Kinaz 2A:
- Minun mielestäni Helsingin kaunein paikka on skeitti-puisto, joka sijaitsee Eläintarhan urheilukentän lähellä. Siellä on kiva tehdä temput. Minä en osaa tehdä temppuja.
Minä olen myös Kinaz 2A -fani. Go for it, Kinaz!

Ja vielä loppujen loppujen loppujen loppujen lopuksi. Äskettäin uutisoitiin, että joku on tänä keväänä kirjoittanut 9 laudaturia. Minäpä osaan kirjoittaa vaikkapa 10 laudaturia: laudatur, laudatur, laudatur, laudatur, laudatur, laudatur, laudatur, laudatur, laudatur, laudatur. Ei ollu vaikeeta, täh? Tämän laudatur-jutskan lainasin Lasselta. Palautan myöhemmin

Mika

KOM-teatteria ja diktaattorin haastattelua

Aamulla voi käynnistää päivänsä katsomalla TV1:n Aamutv:n tai MTV3:n Huomenta Suomen. Joskus virkistän itseäni vaihtamalla FEM-kanavalle (Min morgon). Valitsen aamulähetyksen Helsingin Sanomien ohjelmatietojen mukaan. Mielenkiintoinen vieras saa huomioni.

Tänään olin MTV3-fani, sillä tiedossa oli suora etähaastattelu. MTV3:n toimittaja haastatteli vastikään Suomessa äskettäin ensi-illassa ollutta Diktaattori-elokuvan päähahmoa, kuvitteellisen Wadiya-maan hallitsijaa, amiaalieversti Aladeenia. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Mutta, mutta…

Haastattelijaksi on valittu tai valikoitunut toimittaja Sanna Kiiski. Ehkä hän oli itse valinnut itsensä. Joka tapauksessa haastattelu oli vähintään pikkukatastrofi. Aladeen (näyttelijä Sacha Baron Cohen) oli Suomen läksynsä hyvin lukenut (= häntä oli briifattu hyvin Suomesta) ja pudotteli ajankohtaisia nimiä, kuten Kalervo Kummolan ja Paavo Väyrysen. Kiiski sen sijaan oli niin pihalla kuin huonosti valmistautunut toimittaja vain voi olla. Hänen englantinsakin oli lähes yhtä huonoa kuin omani. Aivan jees-jees-tasolla vailla taitoa tehdä jatkokysymyksiä. Haastattelu on kuulemma nähtävissä käännettynä jossain MTV3:n arkistossa vaimikäsenniminytonkaan. En vielä löytänyt, mutta suosittelen, jos se sinne tulee.

Jokin aika sitten taisin moittia Pekka Milonoffia, KOM-teatterin johtajaa. Syynä oli tietenkin se, että hän valitsi Rosa Liksomin teoksen Finlandian arvoiseksi. Ehkäpä minun pitää ne viisi muuta ehdokasta pikimmiten lukea voidakseni antaa hieman sympatiaa Milonoffille. Ehkei hän toisaalt tarvitse keneltäkään mitään sympatiaa.

No joka tapauksessa päätin hänen Finlandia-päätöksensä johdosta boikotoida KOM-teatteria. Tosi aikuismaista käytöstä, eikö? Minähän en muuten yleensä boikotoi mitään. Mitä nyt muinoin Matti Vanhasta ja sen myötä Valion tuotteita. Viimeaikaisista boikoteista tulee mieleen meneillään olevat jääkiekon MM-kotikisat. Hieman on siinä ote lipsunut. Satuin just vahingossa näkemään Anssi Salmelan typerän ja vastuuttoman, Alex Golikoskiin kohdistuneen laitataklauksen. Harmi, että hän sai kolmen ottelun pelikiellon tuosta “mitättämästä” rikkeestään. Olisin mielellään nähnyt hänet kaukalossa torstaina USA:ta vastaan.

Boikoteista vielä. KOM-teatterin boikotti loppui lyhyeen. Kävin katsomassa Miika Nousiaisen kirjaan perustuvan Vadelmavenepakolainen-näytelmän. KOM-teatterissahan se oli. Olisin edes ollut mies ja mennyt katsomaan saman kiertävän ryhmän esitystä jossain muussa Suomen teatterissa. Pasilan tuuliviiri iski taas…

Itse esitys oli varsin viihteellinen. Olin tehnyt pohjatyötä (vrt. yllä olevaan MTV3:n toimittajaan) ja lukenut Nousiaisen kirjan viime viikonloppuna. Varsin hyvin toteutti näytelmä kirjan juonta. Loppuratkaisu tosin oli hieman erilainen, mutta eipä spoilata juonta sen tarkemmin. Ehkäpä haluatte sen käydä katsomassa. Suosittelen. Kolmella näyttelijällä vedettiin koko näytelmä läpi, vaikka roolihahmoja oli useita kymmeniä. Tuli mieleeni Kiviä taskussa -näytlmä, missä Mika Nuojua ja Martti Suosalo hoitavat kahdestaan niin ikään parisenkymmentä roolia.

Niko Saarela on aina kuulunut suosikkinäyttelijöihini ihan Velipuolikuusta ja Vintiöistä alkaen. Nyt olen myös Juho Milonoff -fani – hänen isänsä Finlandia-valinnasta huolimatta. Eeva Soivionkin ammatillisia tekemisiä seuraan jatkossa innolla. Hyvää työtä teki koko trio (produktion taustahenkilöitä unohtamatta). Muutaman kerran näyttelijät “putosivat” ja yleisölläkin oli mukavaa näyttelijöiden kera. En tiedä, mistä putoamiset johtuivat, mutta ilmeisesti joku kolmesta hieman improvisoi ohi käsikirjoituksen. Ulla Tapaninen oli myös katsomossa ja näytti esityksestä pitävän. KOM-teatterin ilmapiiriin sopi hyvin se, että säveltäjä ja muusikko Kaj Chydenius kulki teatterin ohi väliajalla. Ehkä vain kuvittelin hänen haamunsa leijailleen tutussa ympäristössä. Ei, kyllä muutama muukin bongasi 72-vuotiaan legendan. Ai, kuka on Kaj Chydenius? Hävetkää ja ottakaa sen jälkeen selvää!

Ja lopuksi vielä alussa mainittu haastattelu suomeksi käännettynä (ja toimittajan kohdalla ymmärrettävästi kaunisteltuna).
Brittikoomikko Sacha Baron Cohenin uusimpana hahmona nähtävä diktaattori Aladeen ilmestyy tänään valkokankaille Suomessa. Diktaattorin räväköitä mielipiteitä kuultiin jo aamulla Huomenta Suomessa. Diktaattori muun muassa piti Kalervo Kummolaa kansainvälisenä rikollisena, koska jääkiekon MM-kisojen liput ovat niin kalliita.

– Olen kuullut lippuhinnoista, ja minua kutsutaan kansainväliseksi rikolliseksi. Tunsin Saddamin, Gaddafin ja Kim-jong Ilin – ja Kalervo Kummola on heistä pahin, hohotti elokuvahahmo.

Diktaattorin mukaan Kummola on vieraillut Wadiyassa. Aladeen on itsekin urheilumiehiä. Hän on voittanut omien sanojensa mukaan 14 olympiamitalia, yhden myös naisten kilpavoimistelusta. Pikamatkoilla diktaattori toimi itse lähettäjänä ja ampui lähettäjänä, oikealla käsiaseella, muut liian nopeat kilpailijat. Jääkiekosssa diktaattori ei kuitenkaan aio kokeilla taitojaan MM-tasolla.

Elokuvadiktaattorin mukaan kaikilla diktaattoreilla on nyt vaikeaa, kun valta menee.

– Kaikki suuret diktaattorit ovat luopuneet vallasta: Kim Jong-ill, Saddam ja Paavo Väyrynen. Mutta emme me ansaitse huonoa mainettamme.
Naisputki Suomesta Wadiyaan

Uudelle presidentille Sauli Niinistölle ei sadellut neuvoja, mutta diktaattori haluaisi rakentaa putken Suomesta kotimaahansa Wadiyaan. Putkea pitkin lähetetään sitten kauniita suomalaisnaisia hänen maahansa.

Huomenta Suomen toimittajat kysyivät, voisiko varakas diktaattori hieman jeesata Kreikan eurokriisissä.

– En anna heille mitään. Euroopassa ei auta muu kuin markkinakorkojen lasku, ja Kreikka on pyyhittävä maailmankartalta. Antakaa minulle vain hiukan rikastettua uraania, ja hoidan ongelman kyllä puolestanne.

Brittinäyttelijä Sacha Baron Cohen on tunnettu erityisesti Ali G ja Borat hahmoistaan. Diktaattorina hän aiheutti kohun 2012 Oscar-gaalassa kaatamalla Kim Jong-ilin tuhkat toimittaja Ryan Seacrestin päälle. Paheksuntaa herätti tuolloin erityisesti hänen asuvalintansa. Oscar-gaalan järjestäjät olivat toivoneet, ettei Cohen saapuisi paikan päälle uuden Diktaattori-elokuvan hahmona.

Mika

Sofi Oksasta ja Aarne Tenkasta

Kulttuuriähky uhkaa. Huomenna KOM-teatteriin katsomaan Miika Nousiaisen kirjan pohjalta tehtyä Vadelmavenepakolainen-näytelmää. Päätin lukea kirjan ensin. Sivuja on 270. Nyt olen sivulla 108 – kiire voi tulla näinkin hitaalle lukijalle.

Lauantaina kävin elämäni toisen kerran Kansallisoopperassa. Vanhassa, nykyään Aleksanterinteatteriksi muuttuneessa oopperassa kävin SYK:n aikoihin kymmenkunta kertaa. Tuli nähtyä perusoopperat Carmenista Aidaan, tai toisin päin. Noin vuosi sitten sain tilaisuuden nähdä Sevillan parturin. Kevyttä oli se verrattuna lauantaiseen Puhdistukseen. Sofi Oksasen kirja oli taipunut oopperaksi. Mitenhän tämän kertoisin. Olimme nelistään katsomassa spektaakkelia ja minä taisin siitä vähiten pitää.En kyllä digannut Oksasen kirjastakaan.

Melkoista tuskaa oli se kun sopraanot Johanna Rusanen-Kartano ja Helena Juntunen sekä mezzosopraano Niina Keitel rupesivat lavalla rääkymään kilpaa. Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta tältä se maallikon korviin kuulosti. Minusta oopperassa parasta on miesten tenorit, baritonit ja bassot. Eivät käy sillä lailla korviin.

En ottanut silti suurta painetta siitä, että naisäänet ärsyttivät. En siitäkään, että musiikki oli täyttä tekotaiteellista paskaa. Eipä tarvitse ikinä enää perehtyä 41-vuotiaan Jüri Reinvereen “taiteellisiin” tuotoksiin. Varsin noloa oli libretto, lähes hävetti esiintyjien puolesta.

Päätin silti olla valitsematta helpointa ratkaisua. Vielä viisi vuotta sitten olisin lähtenyt ensimmäisen näytöksen jälkeen pois. Nyt en luovuttanut. Olisi toki tehnyt mieli laittaa tulpat korviini. Aloin tarkkailla muita asioita: yleisöä, orkesteria, teknisiä laitteita. Jollain lailla lienee ollut historiallista, että oopperassa oli tulkkaus viittomakielelle. En oikein ymmärtänyt sitä funktiota, sillä esiintymislavan yläpuolella oli koko ajan tekstitys suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kenelle se viittomakielen tulkkaus oli? Kuuroille? No, mutta hehän lukevat tekstin. Sokeille? Ei. Mykille? Ei. Kuurosokeamykille? Ei. Joku varmaankin selittää tämän minulle aukeamattoman nyanssin.

Tekstitys on kyllä oiva apu, keskimäärin. Nytkin katselin sitä lähes koko ajan, vaikka suomeksi pääosin laulettiinkin. Eräs käännös ihastutti: “Eihän tästä tule lasta eikä paskaakaan”. Sehän vääntyi kätevästi englanniksi: “This is fucking useless”. Kyllä tekstissä pillua ja huoraakin oli. Ketä lie hätkähdyttänyt.

Mielenkiintoisinta oli katsoa orkesterin työskentelyä. Noin 80 euron arvoiset paikkamme sallivat hyvän näkymän “monttuun”. Eniten ihailin toista harpunsoittajaa. Hänellä ei näyttänyt kovinkaan paljon duunia olevan, mutta oman osuutensa hoiti hän antaumuksella. Melko massiivinen produktio tämä Puhdistus-ooppera kyllä on. Orkesterissa laskin olevan yli 60 henkilöä ja lavallakin enimmillään saman verran. Tännekö meidän verorahamme menevätkin? Olipas kökkö kommentti. Pyyhittäköön se pois mielestänne.

Oopperan väliajan tarjoilun hinnoista voidaan olla monta mieltä. Samppanjalasillinen Montaudon Brutia maksoi 12 euroa. Pullo Teerenpelin luomuolutta 5,50 euroa. Kelpo tuotteita kummatkin.

Oopperan jälkeen olikin mukava päästä Kallioon “normaalien” ihmisten pariin. Seurahuoneen visasta jäi käteen tiebreakilla hävitty palkintosija. Ei siis siitä sen enempää. Yhtään ei harmita.

Tappiosta masentuneina päätimme lähteä syvälle itään todellista taidepläjäystä kokemaan. Herttoniemen Treffipubissa esiintyi universaali taiteilija Aarne Tenkanen. Arskan hienon keikan myötä pyyhkiytyi Puhdistus-pettymyskin pois mielestä lähes koonaan. Käykää ihmeessä katsomassa Tenkasta, mikäli vielä olette tällä kulttuurin saralla neitsyitä. Tenkanen kiertää ympäri Suomea viikonloppuisin – varmasti sopivan lähellä itse kutakin. Ai kuka Tenkanen? Kertooko biisi Hemaisevan seksikäs pörröpää mitään?

Mika

Aarne Tenkanen vai Sofi Oksanen?

Hyvää syntymäpäivää itselleni. Kiitos. Onnittelut myös Janne Ahoselle, Arttu Lapille ja Anneli Mattilalle, joilla myös on tänään synttärit. Siinäpä tärkeimmät. Juhlinen himassa lähipiirissä. Ei tuonne viitsi lähteä remuamaan örisevän lätkäkansan sekaan. Tai ehkä sittenkin suuntaan tuonne Hartwall Areenan Kisakylään vain todetakseni ennakkoluuloni oikeiksi. Ehken kuitenkaan.

Huomisen suhteen sen sijaan on runsaudenpulaa ja valinnanvaikeutta. Liput on jo ostettu Puhdistus-oopperaan. Onkohan se kovin masentava? Sofi Oksasen kirjankin lukaisin läpi tuota pikaa. Muistaakseni mun lukutahdilla se kesti 2½ kuukautta. Ainakin melkein. Tai siltä se kyllä tuntui. Parempi se silti oli kuin tämä tuore Finlandia-voittaja, Rosa Liksomin Hytti nro 6. Mutta sitähän olen jo riittämiin täälläkin moittinut.

Huomisillaksi on runsaasti vaihtoehtoja. Mennäkö ensimmäistä kertaa eläessäni K-50 Discoon ravintola Königiin. Ois kevään viimeiset kemut, pitävät kuulemma kesätaukoa. No ehkä sitten vasta syksymmällä. Tiedän, että teitä harmittaa, kun että vielä pääse sinne. Paperit nimittäin kysytään ovella. Niin, voihan sitä tosiaankin lainata isoveljen tai -siskon papereita. Oisko vähän noloa jäädä tuossa iässä kiinni vääristä papereista? Eiku siistiähän tuo olisi tietty.

http://www.k50.fi/

Ehkä sitä voisi mennä Suvilahteenkin. Siellä olisi tarjolla Taikaa ja stand uppia. Käytiin jo huhtikuussa ja mukavaksi todettiin, varsinkin taikuuden tuore Euroopan mestari Miika Pelkonen oli vakuuttava ja vaikuttava. Seuratkaa, missä tämä nuori mies esiintyy ja menkää katsomaan, jos taikuus vähääkään kiinnostaa. Pian hän esiintyy vähän suuremmilla estradeilla ulkomailla.

http://www.cirko.fi/festivaalit/cirko-festivaali

Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän kuitenkin Treffipubia Herttoniemessä. Siellä olisi laulava ratikkakuski Aarne Tenkanen. Olisi mukava käydä moikkaamassa entistä hevoskimppalaistamme pitkästä aikaa. Edellisen kerran taisin nähdä artistin viime kesänä Lammilla. Hieno keikka oli se ja paikalliset diggasivat. En taida viitsiä kertoa tässä foorumissa, että Tenkasen Treffin keikalle ei ole pääsymaksua. Muuten sinne ryntäisi niin paljon väkeä, ettemme itse mahtuisi inessiiviin.

http://www.treffipub.com/

Visailuviikko on ollut vilkas, vaikken osallistujapuolella olekaan ehtinyt käymään. Onnittelut visojeni voittajajoukkueille eli Iist-Pöölelle, Kurälle sekä Helsingin herroille.

Ohessa tuttuun tapaan otteita kysymyksistäni:
1. Mihin Helsinkiin presidentti Sauli Niinistö sai tiistaina nimikkopöytänsä?
2. Kuka ajankohtainenkin on Valérie Trierweiler?
3. Minkä niminen oli Aatos Erkon sisko?
4. Kuka voitti äskettäin neljännen snookerin maailmanmestaruutensa ja missä kaupungissa MM-kisat järjestettiin? 2p.
5. Kuka on kirjoittanut kirjan Vadelmavenepakolainen ja missä helsinkiläisessä teatterissa sitä tälläkin hetkellä näytetään? 2p.
6. Montako matkustajaa mahtuu enimmillään Helsingin metroon?
7. Missä presidentti Kekkonen oli 1961, kun Neuvostoliitto lähetti Suomelle nootin?
8. Mikä joukkue on voittanut eniten jääkiekon Suomen mestaruuksia 2000-luvulla?
9. Minkä ikäinen Yhdysvaltojen presidentti on vähintään oltava vai onko ikärajaa?
10. Mikä on muusikko Kimmo Laihon taiteilijanimi?

Vastaukset:
1. Hakaniemen hallikahvilaan
2. Ranskan (tulevan) presidentin Francois Hollanden naisystävä
3. Patricia Seppälä
4. Ronnie O’Sullivan, Sheffieldissä (Crucible Theatre)
5. Miika Nousiainen, KOM-teatterissa
6. Noin 900
7. Havajilla, Yhdysvalloissa
8. Kärpät, 4 kertaa
9. 35-vuotias
10. Elastinen

Ja vielä lopuksi paljastus. En yleensä ole kovin innostunut mistään (suomalaisista) kausituotteista. Uusista perunoista pidän, mutta mätää kalaa (= silliä) en pysty syömään. Joulukinkuton joulukin on mielestäni ok. Lipeäkala sitten taas ei. Runebergintortun syön muodon vuoksi yhden helmikuussa, samoin laskiaispullan. Pääsiäisen mämmit ja suklaamunat menettelevät, mutta mignonmunasta pystyn haukkaamaan vain kerran. Sen sijaan olen hulluna simaan ja tippaleipiin. Tänä vuonna join aivan itse kahdeksan 1½-litrasta pulloa simaa ja tippaleipiä ostin muistaakseni 10 tuplapakkausta. Viimeisimmät “vappuambrosiat” ja “-nektarit” vedin naamariini eilen. Minusta simasta ja tippaleivistä pitäisi tehdä ympärivuotisia herkkuja. Niinpä: mikä estää mua itse niitä tekemästä vaikkapa synkkänä syysiltana.

Ja vielä loppujen lopuksi ennen kuin lumet sulavat koko Suomesta tänä keväänä. Ei oo helppoa ajaa lumella, ei oo.

Mika